Vasemmalle vai oikealle? Mitä sekin merkitsee?

Ollaan muka huolissaan perinteisestä puolueesta, jonka kannatus säilyi ennallaan. SDP:stä siis.

Nyt, ihan oikeasti. Vasemmalle vai oikealle?

Elvytys vai kiristys? Keynesiläisyys mielletään automaattisesti vasemmistolaiseksi, mutta se toimii vain, jos luonnonvarat ja tarpeet ovat rajattomat. Velathan on maksettava, mutta Suomen julkinen velka on Euroopan pienimpiä.

Eurooppa vai Impivaara? Internationalismi on vasemmistolaista, mutta Eurooppa on yksi maailmankapitalismin kolmesta suuresta toimijasta. Ulkopuolelta siihen ei voi vaikuttaa muuten kuin liittymällä Kiinaan.

Liittoutumattomuus vai ihmisoikeudet? Kun vastustetaan sekä EU:n armeijaa että NATO:on liittymistä, ollaan olevinaan Ruotsin linjalla, mutta Suomessa siihen ei tunnu sisältyvän Venäjän ja Itä-Euroopan ihmisoikeustilanteesta puhuminen.

Työelämän tulevaisuus? Kaikki tietävät, että pysyvien työsuhteiden aika on ohi, mutta kuka vastustaa pakkoyrittäjyyttä ja vaatii nollasopimusten sääntelyä, ellei ammattiyhdistysliike?

Kulttuuriliberalismi vai kommunitaarisuus? ”Yhteisten arvojen” puolustamisesta on mukava puhua, mutta pitääkö oman puolueen ulkopuolelle sulkea jonkin kulttuuri-identiteetin ihmiset, jotka kuitenkin kannattavat käytännössä kaikkea oman puolueen talous- ja sosiaalipolitiikkaa?

Nämä ovat asioita, joita jokainen niin sosiaalidemokraattinen kuin vihreäkin poliitikko miettii päivät pitkät. On äärimmäistä yksinkertaistamista kysyä ”vasemmalle vai oikealle”. Pohjoisnavalta vai päiväntasaajalta?

13.04.2017

Mainokset

Tekijä: jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s